LÄMPIMÄSTI TERVETULOA
KOKO PERHEEN HOITOLAAMME!

 

 

LÄMPIMÄSTI
TERVETULOA
KOKO PERHEEN HOITOLAAMME!

 

 

Hyvinvointia vuodesta 2010 lähtien.

Organic Spirit on ensimmäinen äitien ja vauvojen hoitoon erikoistunut hoitola, joka on toiminut Lauttasaaressa vuodesta 2010 lähtien. Hoitolan kantava ajatus on alusta asti ollut tukea naisten hyvinvointia raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen sekä tukea tuoretta äitiä vanhemmuudessa, vauvan hyvinvoinnissa ja hoidossa. Meille äidin ja vauvan hyvinvointi on edelleen tärkeää, mutta haluamme tulevaisuudessa tukea myös muiden perheenjäsenten hyvinvointia. Hoitolaamme ovat lämpimästi tervetulleita kaikki perheenjäsenet iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.

 Meillä on erittäin osaava henkilökunta, joka kouluttautuu ja kehittää itseään jatkuvasti
palvellakseen asiakkaitaan entistäkin paremmin. Palveluvalikoimamme on
monipuolinen, josta jokaiselle varmasti löytyy kulloiseenkin tarpeeseen sopiva hoito tai palvelu. Hoitojen lisäksi pidämme erilaisia kursseja ja koulutuksia pienryhmissä, jossa opetus on henkilökohtaisempaa ja tehokkaampaa. Vuokraamme kurssitilaamme myös ulkopuolisille, joka soveltuu hyvin esimerkiksi kurssien ja koulutuksien pitämiseen pienryhmille.

Toivomme, että saat kanssamme uusia elämyksiä, löydät vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin, tukea elämäntilanteeseesi ja ennen kaikkea koet itsesi tärkeäksi.

Organic Spirit on ensimmäinen äitien ja vauvojen hoitoon erikoistunut hoitola, joka on toiminut Lauttasaaressa vuodesta 2010 lähtien. Hoitolan kantava ajatus on alusta asti ollut tukea naisten hyvinvointia raskauden ja synnytyksen jälkeen sekä tukea tuoretta äitiä vanhemmuudessa, vauvan hyvinvoinnissa ja hoidossa. Meille äidin ja vauvan hyvinvointi on edelleen tärkeää, mutta haluamme tulevaisuudessa tukea myös muiden perheenjäsenten hyvinvointia. Hoitolaamme ovat lämpimästi tervetulleita kaikki perheenjäsenet iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.

 Meillä on erittäin osaava henkilökunta, joka kouluttautuu ja kehittää itseään jatkuvasti
palvellakseen asiakkaitaan entistäkin paremmin. Palveluvalikoimamme on
monipuolinen, josta jokaiselle varmasti löytyy kulloiseenkin tarpeeseen sopiva hoito tai palvelu. Hoitojen lisäksi pidämme erilaisia kursseja ja koulutuksia pienryhmissä, jossa opetus on henkilökohtaisempaa ja tehokkaampaa. Vuokraamme kurssitilaamme myös ulkopuolisille, joka soveltuu hyvin esimerkiksi kurssien ja koulutuksien pitämiseen pienryhmille.

Toivomme, että saat kanssamme uusia elämyksiä, löydät vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin, tukea elämäntilanteeseesi ja ennen kaikkea koet itsesi tärkeäksi.

Ajanvaraus

 

Meillä käy maksuvälineenä eazybreak ja epassi hyvinvointietu hierontaan ja osteopatiaan!

Katso seuraavat vapaat ajat ja varaa suoraan aika täältä:

AJANKOHTAISTA

    Mammajooga-kurssi (x7)

Torstaisin 11.8 – 22.9.2022 klo 17.30 – 19.00

Pilates-kurssi synnyttäneille (x7) 

Tiistaisin 30.8 – 11.10.2022 klo 12.00-13.00

 

Synnytyksestä palautuminen-kurssi (x5)

Tiistaisin 30.8 – 27.9.2022 klo 13.15 – 14.15

Vauvahierontakurssi vanhemmille

31.8 ja 7.9.2022 klo 10.30-12.00

2.11 ja 9.11.2022 klo 10.30-12.00

Raskaushierontakoulutus

19.8 – 21.8.2022

Vauvahierontakoulutus ammattilaisille

9.9 – 10.9.2022

Raskausshiatsukoulutus/Perusshiatsukoulutus

14.10 – 16.10.2022

 

 

 

 

 

 

 

Tunteella, Taidolla ja Lämmöllä.

LAHJAKORTIT!
Lahjakortteja voi ostaa paikan päällä sopimuksen mukaan tai sähköisesti. 

Lahjakortit sähköisesti!

Lähetä meilitse tieto mille summalle tai mihin hoitoon haluat lahjakortin:

rinne.johanna@hotmail.com.

Lähetämme paluupostina kortin ja maksuohjeet.

Lahjakortit ovat voimassa vuoden.

Lämpimästi tervetuloa!

Toivoo Organic Spiritin henkilökunta!

Osoite

Lauttasaarentie 17
00200 Helsinki

Puhelin

Anna Doepel: 0440723912

Johanna Rinne: 0407412288

Hoitojen varaukset ja peruutukset ajanvarauksesta tai suoraan hoitajalle!

Email

Toimisto: info@organicspirit.fi

Lahjakortit: rinne.johanna@hotmail.com

Seuraa somessa