Tutustu ihaniin hoitajiimme!
Organic Spiritin hoitajat löydät tältä sivulta!

ANNA DOEPEL
Olen koulutukseltani osteopaatti D.O ja koulutettu urheiluhieroja. Osteopatia on turvallinen ja tehokas hoitomuoto, joka sopii kaiken ikäisille. Osteopatia perustuu laajaan anatomian sekä fysiologian tuntemiseen ja kehitänkin ammattitaitoani säännöllisesti erilaisilla täydennyskoulutuksilla. Lisäksi olen RYT 200 joogaopettaja ja STOTT pilates ohjaaja. Organic Spiritillä olen hoitanut vanhempia ja lapsia eri elämäntilanteissa sekä ohjannut erilaisia ryhmiä vuodesta 2013 alkaen. Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikki iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Vastaanotan asiakkaita ja pidän kursseja myös Veikkolassa.
Olen vuonna 2008 syntyneen pojan ja 2009 syntyneiden kaksostyttöjen sekä 2015 syntyneen pojan äiti. Etenkin viimeinen raskaus oli oikea tutkimusmatka raskauteen, synnytykseen sekä siitä palautumiseen. Äidiksi tuleminen ja siihen kasvaminen on ollut sekä mullistava, että mahtava kokemus ja jokainen heistä on antanut ja opettanut minulle valtavan paljon.
Omat haasteeni raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ovat johdattaneet opiskelemaan lantionpohjan ja erkauman kuntoutusta ja olenkin kouluttautunut HELLER–synnytyksestä palautuminen ohjaajakouluttajaksi. Koulutus on peräisin Saksasta, jossa harjoittelu on jo pitkään ollut osa synnyttäneiden äitien palautumista. Organic Spiritin synnytyksestä palautuminen-kurssit perustuvat HELLER-konseptiin ja kurssit ovat pyörineet ensimmäisenä Suomessa 2015 vuodesta alkaen. Näitä oppeja sovellan myös pilates-ja mammajooga-kursseillani.
Kielitaito: Suomi, ruotsi ja englanti
Vastaanotto: Lauttasaari (Lauttasaarentie 17) ja Veikkola (Solbackantie 1)
Minulle käyvät maksuvälineenä eazybreak, epassi, smartum ja edenred. Minut tavoittaa numerosta: 044 0723912 tai info@sunnyvalehealth.fi

JOHANNA RINNE
Parikymppisenä minua vaivasivat astma, migreeni, jatkuvat vatsavaivat, ja joka talviset flunssakierteet, kesäisin siitepölyallergiat jne. Ajattelin, että tälle on pakko voida tehdä jotain, ja päädyin kuin johdatuksesta opiskelemaan kiinalaista lääketiedettä.
Sain ensimmäistä kertaa toimivia työkaluja itseni hoitamiseen ja pian vaivani olivat poissa!
Kiinnostuin tarkastelemaan terveyttä eri näkökulmista, ja olen opiskellut siitä lähtien useita eri hoitosuuntauksia lähes 20 vuotta ja toimin nykyään myös kouluttajana.
Hoidan akuutteja ja kroonisia vaivoja ja kaiken ikäisiä asiakkaita vauvasta vaariin.
Tarkoitukseni ei ole varata hoitoa hoidon perään, vaan pikemminkin niin, että mietitään mitä itse voi tehdä terveytensä eteen ja hoidoilla tuetaan paranemisprosessia.
Ihan parasta oli kun eräs äiti kertoi, ” tiedätkö, meillä ei lapset ole olleet enää aikoihin kipeänä. Heti kun tauti meinaa tulla, alan tehdä kaikkia neuvomiasi juttuja, ja tauti ei pääse päälle”!
Minulla mm. seuraavia koulutuksia:
Shiatsu- ja akupainallusterapeutti, akupunkturisti, lasten tuinahieroja, luontaishoitaja, koulutettu hieroja, kalevalainen jäsenkorjaus, vauvahieronnan ohjaaja, enkelitulkitsija, kraniosakraaliterapeutti, Doula, energiahoitaja, auravälittäjä, henkiparannus. Sekä lukuisia lyhyempiä- ja täydennyskoulutuksia. Tällä hetkellä opiskelen osteopaatiksi.
Minulle käy maksuvälineenä eazybreak ja epassi. Minut tavoitat numerosta 040-741 2288, sekä rinne.johanna@hotmail.com

ANNI STAUFFER
Olen valmistunut osteopaatiksi Osteopatiakoulu Atlaksen nelivuotisesta koulutuksesta 2018. Työskentelyni kehon parissa alkoi kuitenkin jo vuonna 2010 koulutettuna hierojana erityisesti raskaanaolevien ja synnyttäneiden sekä lasten parissa. Osteopatia on antanut minulle laajasti työkaluja hoitaa kehoa kokonaisvaltaisesti ja tukea jokaisen asiakkaani terveyttä heidän tarvitsemallaan tavalla.
Isossa osassa työtäni ovat edelleen lapset, niin vauvat kuin teini-ikäiset. Osteopatialla pystytään tukemaan lapsen luontaista kasvua ja liikkeen mahdollistumista läpi lapsuusajan. Myös naisten hyvinvointi niin raskausaikana kun synnytyksen jälkeen on yksi kiinnostuksen kohteitani. Työskentelen yhteistyössä äitiysfysioterapeuttien kanssa synnytyksen jälkeisessä kuntoutumisessa sekä tuen lapsiperheitä kokonaisvaltaisesti heidän arjen haasteissa. Raskausajasta ja synnytyksestä palautumisella on iso merkitys naisen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin läpi elämän.
Päivitän osaamistani monipuolisesti jatkokoulutuksissa.
Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikki, jotka apuani kaipaavat.
Minut tavoittaa puhelimitse 046 846 6279

JANNA ROSENQVIST
Äitiyslomalla 1.1.2022 alkaen!!!
Olen fysioterapeutti, erikoistunut äitiys- ja lantionpohjanfysioterapiaan sekä liikuntalääketieteen maisteri Lyndin yliopistosta, josta valmistui 2015. Lisäksi minulla on Pilates- ohjaajan koulutus. Minulla on pitkä yleisurheilutausta, lajinani pikajuoksu. Äitiyden myötä kiinnostus lantionpohjaan ja sen toimintahäiriöihin sekä äitiysfysioterapian erityisalaan heräsi. Raskauden aikaiset kehonmuutokset, raskauden ajan ja synnytyksen jälkeinen liikunta, erkauman hoidot, arpikudoksen käsittelyt niin episiotomian kuin sektiosynnytysten jälkeen ja lantionpohjan toimintahäiriöt (virtsan-, ulosteen-, ja ilmankarkailu) ja niiden ennaltaehkäisy ovat lähellä sydäntäni. Niin nuorilla synnyttämättömillä naisilla, kuin iäkkäämmillä naisilla voi olla lantionpohjan lihasten heikentymisestä johtuvaa virtsankarkailua tai lihasten yliaktiivisuudesta johtuvaa lantionpohjan kiputiloja.
Kohtaan asiakkaani lempeästi. Kuuntelen toiveitasi ja tavoitteitasi, ja niiden perusteella rakennamme juuri sinulle sopivan hoitosuunnitelman. Tavoitteiden saavuttamiseksi ja harjoittelun tukena voidaan käyttää niin biopalautetta kuin sähköterapiaa heikentyneiden lihasten stimuloimiseen tai rauhoittamaan rakon toimintaa. Tämän lisäksi teen myös raskausajan ja synnytyksen jälkeistä hierontaa.
Moniammatillinen yhteistyö on minulle erittäin tärkeää ja mieluisaa, jota myös hyödynnän tarpeiden mukaisesti asiakkaiteni parhaaksi. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni.
Rakkaudella, Janna
Kielitaito: suomi, ruotsi, englanti ja espanja
Yhteystietoni ovat: janna.rosenqvist@gmail.com, puh. 040-720 2506
Lisätietoja: www.fysiojanna.com

JOHANNA HONKANEN
Olen toiminut kätilönä jo yli 14 vuoden ajan ja 7 vuoden ajan minulla on ollut yksityisiä asiakkaita. Tavoitteenani on voimaannuttaa naisia matkalla äitiyteen. Kätilötyöni sydän on aitona ihmisenä kohdata perheet ja kunnioittaa heidän yksilöllisiä toiveitaan sekä ajatuksiaan matkasta läpi raskauden. Erityisenä missionani urallani on ollut viedä fysiologisen synnytyksen hoidon sekä vesisynnytyksen oppeja eteenpäin ja kouluttaa synnytyksen kanssa työskenteleviä sekä perheitä. Työskentelen holistisesti ja välitän aidosti sydämestäni sekä kohtaan kaikki yksilöllisesti.
Palveluihin kuuluu kätilötyö sen monissa eri muodoissa. Esimerkiksi raskauden suunnitteluvaiheessa, synnytyksen pelottaessa, kun on tarvetta käydä läpi edellistä tai juuri tapahtunutta synnytystä läpi. Raskauden aikana tarjoan yksityisiä neuvolakäyntejä, kirjoitan raskaustodistuksia, valmennan synnytykseen joko yksilöllisesti ja korona tilanteen helpottaessa. Annan ohjausta lempeisiin kivunlievitys menetelmiin ja autan synnytyssuunnitelmien teossa. Teen kokonaisvaltaisia synnytyksen käynnistelyhoitoja, joissa yhdistän eri keinoja käynnistellä synnytystä. Annan myös rentoutushoitoja. Toimin tukena ja kätilönä synnytyksissä sekä kotona, että sairaalassa, tätä varten/suunnitellessanne voitte varata käynnin myös. Lapsivuodeaikana olen tukena vauvan kanssa ohjaamisessa, vastasyntyneen hoidossa ja imetysohjaamisessa.
Vastaanotolleni saapuessa sinulla/teillä ei tarvitse olla tarkkaa tietoa tai selvyyttä tarpeistasi, voimme räätälöidä niitä keskustelun pohjalta juuri sinua palveleviksi. Vastaanotolle saa saapua yksin tai kumppanin kanssa. Kaikilta käynneistä ihmiset ovat kokeneet saanneensa mukaan tietoa ja varmuutta sekä luottamus kehoon on kasvanut.
Odotan tapaamistamme, Johanna
Minut tavoittaa: versojajuuret@gmail.com ja 0409644063

KIRSI MIIU PALVIAINEN
Minua kiinnostaa ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen. Koen ihmisen olevan psyko-fyysinen kokonaisuus ja se, että saa hoitoa fyysiseen vaivaan, auttaa usein myös henkisistä vaivoista palautumiseen ja päinvastoin.
Olen käynyt pitkän tien oman tervehtymisen saralla ja saanut apua useista eri hoitomuodoista. Oma kokemukseni on innoittanut minua opiskelemaan laajasti hyvinvointia ja itsetuntemusta lisääviä hoitomuotoja ja aloja.
Koulutustaustaltani olen eläinekologi (luonto/ympäristöasiat ovat edelleen lähellä sydäntäni), MB-elämäntaidon valmentaja (life coach), enneagrammiohjaaja, astrologi, kivillä hoitaja, henkinen valmentaja, ThetaHealing practitioner, energiahoitaja sekä koulutettu hieroja.
Elämänkoulu on silti ollut kaikkein tärkein kouluni. Siinä ovat osallisina myös kolme ihanaa rakasta lastani, joiden elämänkulkua olen saanut seurata vierestä alusta lähtien opastaen, tukien ja rinnalla kulkien. He ovat tehneet minusta äidin ja hoivaajan ja kasvattaneet minua kantamaan vastuuta niin heidän kuin omastakin hyvinvoinnistanikin.
Haluan jakaa oppimaani ja auttaa myös muita äitejä ja lapsia voimaan hyvin ja saamaan apua vaivoihinsa.
Kielitaito: suomi ja englanti
Minulle käy maksuvälineenä eazybreak ja epassi. Minut tavoittaa numerosta 045 676 1194 ja lisätietoja minusta saat www.miiumaaria.com.

Jannina Karjalainen (os. Pylväläinen)
Olen koulutukseltani fysioterapeutti ja erikoistunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan. Otan Organic Spiritissä vastaan sekä äitiys- että tuki- ja liikuntaelinfysioterapia-asiakkaita. Erityisosaamiseeni kuuluu mm. alaselän ja lantion alueen kipujen hoito sekä raskausajan ja synnytyksen jälkeiset toimintahäiriöt, kuten lantionpohjan haasteet sekä vatsalihasten erkauma. Teen myös arpikäsittelyjä. Ohjaan mielelläni sinua raskausajan liikunnassa sekä liikunnan aloittamisessa turvallisesti synnytyksen jälkeen.
Olen työssäni intohimoinen tekijä ja minulle on tärkeää jokaisen asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Luonteeltani olen pirtsakka, empaattinen ja helposti lähestyttävä kuuntelija, ja tähtään asiakkaan kanssa parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja yhdessä asetettuihin tavoitteisiin. Erityisesti naisten ja äitien terveys on minulle sydämen asia!
Fysioterapian lisäksi olen opiskellut raskaus- ja synnytyksen jälkeistä hierontaa sekä kouluttautunut klassisen pilateksen opettajaksi. Fysioterapeuttina hyödynnänkin paljon pilateksesta tuttuja elementtejä mm. harjoitteissa.
Vapaa-ajalla nautin puolisoni, rakkaiden koiriemme sekä ystävieni seurasta. Boulderointi on rakas harrastukseni ja suuri intohimoni! Ennen kiipeilyn aloittamista olin harrastanut ja opettanut tanssia vuosia. Nautin kaikesta luovasta tekemisestä, kuten askartelusta, neulomisesta ja kodin sisustamisesta. Matkustelu on myös suuri intohimoni!
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!
Minulle käy maksuvälineenä epassi. Minut tavoittaa puhelimitse: 0400515306 ja sähköpostitse osoitteesta fysiojannina@gmail.com.

PÄIVI JOHANSSON
Olen funktionaalisen lääketieteen ravintovalmentaja, naprapaatti, psykologian kandi, elämän ihmeellisyyksien ihmettelijä, matkaaja ja äiti. Kiinnostuksestani auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisemmin syntyi Health Happens.
Kielet
suomi, ruotsi ja englanti.
Koulutukseni
FLT ravintovalmentaja® on Paula Heinosen (ProHealth Oy) kouluttama ravitsemuksen ja terveyden ammattilainen. Naprapaatti (Naprapat högskolanTukholma) ja psykologian kandidaatti (Turun yliopisto).
Vastaanotto: Lauttasaarentie 17, 00200 Helsinki
Minulle käy maksuvälineenä myös Epassi.
Sähköinen ajanvaraus www.paivijohansson.weebly.com
Tai numerosta 040-5483899
Osoite
Lauttasaarentie 17
00200 helsinki
Puhelin
Anna Doepel: 044 072 3912
Johanna Rinne: 040 741 2288
Hoitojen varaukset ja peruutukset ajanvarauksesta tai suoraan hoitajalle!
Seuraa somessa